Kultasilmä on useimmin pelien pelaajiin liitetty ominaisuus, jonka haltijat vaativat peliltä täydellistä ulkoasua ja sulavuutta, mutta te fiksuina tämän jo tiesittekin. Käytän termiä nyt kuitenkin elokuvgiin liittyen, jossa se saa yhä kasvavan merkityksen

Elokuvissa tärkeää ovat ajatus, juoni ja tunnelma, tai näin ennen on ajateltu. Nykyään elokuvat ovat muuttuneet massaviihteeksi kultasilmille, täydellisten efektien tavoittelijoille.  Itse luulin olevani sellainen, kun katselin lefakokoelmaani, ja tajusin, että sitä hallitsevat hyvännäköiset toiminnat ja muut erikoisefekteihi nojaavat tuotokset. Mielestäni monet niistä ovat oikeasti hyviä elokuvia, mutta silti pelko valtasi minut. Pelkäsin niiden olevan oikeasti huonoja, tai ainakin merkityksettömiä. Pelkäsin olevani enää kiinnostunut vain ulkokuoresta jopa elokuvan viihdyttävyyden ja tunnelman sijaan.

Sitten sain vastaukseni, sain tietää, että elokuvat, joista pidän, eivät ole mielstäni hyviä vain ulkokuorensa tähden. meni katsomaan 300:n ensimmäiseen ennakkoon Turussa. se oli upean näköinen, visuaaliselta tyyliltään pettämätön ja se tyyli sitoi minut penkkiin koko elokuvan ajaksi. Mutta sen jälkeen. Juoni oli huono, kuten myös näyttelytyö pääosin, ja elokuva tuntui jättävän itsensä jotenkin puolivälin. Mietin asiaa hetken, kunnes tajusin, että se ei iskenyt täysillä, koska bvisuaalisuus oli vain puolet tuosta elokuvasta. Se oli pohjustettu täysin tyylilleen, muut oli jätetty rempalleen ja lopputuloksena oli kieltämättä lähes parhaan näköinen elokuva ikinä, pettämättömällä tyylillä höystettynä muta auttamattoman tyhjänä.

En ole kultasilmä, pidän vähintään yhtä paljon Pingviinien matkasta kuin pidin 300:sta. Toisaalta hyviä ei toimintaelokuvia ei enää elokuvissa näe, väkivalta on sidottu kaikkeen, joten hyviä elokuvia katsoakseen on hyväksyttävä se tosiasia, että ihmisiä pyritään liikuttamaan enää harvoin millään muulla. Onneksi poikkeuksia on.

300 olisi kyllä voitu kuvata myös hieman paremmalla kameralla, kuvan ihmiset vaikuttivat pikkuisen epätarkoilta...