Kuun lapset<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kappale 2

 

 

 

Kohtaamisia
Luku 1

 

      On pimeää. Mitään ei ole nähtävissä. Maailma on ulkona. Tuhkaa. En ole vielä herännyt. Pimeys, tyhjyys ympäröi. Kaikki ovat tuhottu. ei, olen hereillä. Mikä on vikana, miksi maailma on tyhjä. Missä olen...

     

      Rauhassa Jalois istui nuotionsa vieressä. Hän ei pitänyt kiirettä paluumatkallaan. Oli täysikuu, ja maagi tunsi, kuinka osa hänen nappaamistaan lohikäärmeestä alkoivat heräillä. Pedot olivat nukkumassa, ja Jalois antoi mielensä harhailla. Harhailla takaisin siihen päivään monia vuosia sitten...

      Koko torni oli paniikissa. Jokainen kynnelle kykenevä työskenteli pitääkseen tornin pystyssä. pala maailmaa kohtaisi nopeasti loppunsa, jos jotain ei tehtäisi. Lohikäärmeet kapinoivat. Torni oli kilometrejä korkea, eikä yksin taikuus pystynyt pitämään sitä yhtenä. Se tarvitsi konkreettisen välineen. Lohikäärmeet. Nyt jokainen lohikäärme oli lopettanut työnteon, ja velhojen oli uhrauduttava voiman välikappaleeksi. Jalois ei ollut tarpeeksi vahva, ja hänet oli lähetetty tornin eteissaliin. kymmenet muut noviisit istuivat siellä alhaalla odottaen, että velhot ja maagit saisivat tilanteen hallintaan.

      Pian kuilusta alkoikin kuulua meteliä. Monet noviisit nousivat seisomaan. Odottivat hyviä uutisia. Niin se ei kuitenkaan käynyt. Tulipalo syöksyi kuilun oviaukosta hirmuista vauhtia, ja iskeytyi valtavaan ulkoporttiin. Koko torni tuntui vavahtavan. Nopeasti kaikki olivat sammutettu taioin. Silloin tuli hiljaista. Ylhäältä tornista kuului ryminää. Maailma tuntui hidastuvan. Jokainen noviisi painautui seiniä vasten. Kaikki paitsi yksi. Jalois Egeaniksen poika, joka oli aina ollut paljon parempi kuin muut. Joka aina oli päihittänyt kaikki toiset kisassa, kuin kisassa. Nyt hän yksin aikoi kohdata, ja pysäyttää minkä tahansa hänen lävitseen yrittävän.

      Ja silloin se alkoi. Pölypilven saatteleman valtava, vihreä lohikäärme iski sisään halliin. Kuilun ovensuu murskautui paloiksi, ja marmorinpalaset syöksyivät eteenpäin. Heti ensimmäisen lohikäärmeen jälkeen toinen iskeytyi kuilun pohjalle. Noviiseja kaatui marmorinpaloista. Jalois seisoi ja katseli, kuinka kymmeneskin lohikäärme tukeutui eteishalliin. pedot alkoivat lähestyä Noviisia. Jalois huusi, huusi ja taikoi. Kymmenen salamaa, yksi jokaisesta sormenpäästä, ampaisivat kohti valtavia liskoja. Kukaan heistä ei edes huomannut niitä. Nopeasti Lohikäärmeet kävelivät portille. Jalois kääntyi hitaasti ympäri. Suurin, vihreä lohikäärme saavutti portin.

       Siitä eteenpäin kaikki oli sumeaa. Yksikään lohikäärmeistä ei huomannut häntä. Noviisi antoi kaikkensa, eikä edes naarmua jäänyt panssareihin. He eivät edes huomanneet häntä. Jalois ei tiennyt mitään. Hän vetäytyi itseensä. Äkisti jotain tapahtui. Häntä heilahti. Malttamattomana käpälä iskeytyi porttiin. Portti murtui valittaen. Portinvartijan riipivä huuto kaikui tornin läpi. Häntäpanssari iski Jaloisia. Uhmakas noviisi paiskautui seinään. henkinen tuska vaihtui fyysiseen. Häntäpiikki irtosi seinästä. Vasen käsi repesi irti. Jalois pyörtyi. Lohikäärmeet juoksivat ulos, ja lähtivät lentoon. Velhot kiirehtivät alas, myöhässä. Jalois pysyi seinässä. Yksikätisenä.

      Jalois antoi loitsun raueta. Hän palasi leirinuotionsa ääreen. Vasemman käden kuvajainen katosi. Jalois tunnusteli kädentynkäänsä, ja ajatteli lohikäärmeitä. Sillä hetkellä häneltä oli viety kaikki kunnioitus samanarvoistensa silmin. Poika, joka oli niin tyhmä, että oli yrittänyt voittaa kymmenen tornin vahvinta lohikäärmettä yksin. Onneksi hän oli kohonnut nopeasti velhoksi, ja saanut kasvavassa määrin kunnioitusta muilta oikeilta voiman tuntijoilta. Heille hän oli ensin ollut poika, joka uskalsi vastustaa kymmentä lohikäärmettä. Pian tapaus oli kuitenkin unohtunut, ja enää muistettiin vain kymmenen lohikäärmeen karkuruus, eikä noviisia, joka oli yrittänyt pysäyttää ne yksin.

      Nopeasti Jalois palautti käden kuvajaisen paikoilleen. Se oli ainoa asia, mikä enää piti hänet kiinni taikuudesta. Katkeruudessaan lohikäärmeitä kohtaan hän ei olisi pystynyt jatkamaan puolueettomuutta ilman kuvajaista. tasapaino oli muutenkin tarpeeksi vaikeaa. Jalois huokaisi. Hän oli viemässä torniin yhden lohikäärmeen liikaa, eikä sitä varmasti katsottaisi hyvällä. Torni oli nyt muutenkin muutoksen kourissa.

Luku 2

 

      Pakko päästä ulos. Mitä järkeä tässä on? Olenko vankina? Niinpä tietenkin, tuho ei ollut sattumaa. meitä vastaan hyökättiin. Mutta miksi. Ja kuka. Ja miksi minä jäin eloon. vai oliko se vain kohtalon oikku. Vai olenko hengissä. Miksi minut olisi vangittu, jos kaikki muut tuhottiin. Jokin on pielessä. Jokin...

 

      Jalois ratsasti leppoista kylätietä eteenpäin. Vielä oli monta päivää aikaa. Hevonen oli ostettu viimeisestä kylästä. Maailma oli mallillaan. Nyt hän saisi vakiinnutettua asemansa maagina viedessään seitsemän hyväkuntoista lohikäärmettä torniin. Metsäneläimet käyskentelivät tiellä. Oli ollut helppoa tehdä hänet ja hevosen näkymättömiksi tietyille eläimille, ja ne eläimet näkymättömiksi hevoselle. Jalois oli ollut todellinen eläintenystävä ennen Karkuruutta, ja oli vieläkin. Nyt se vain valitettavasti oli pikkuisen rajoittuneempaa kuin ennen.

      Rauhallinen meno jatkui päivän loppuun asti. Iltanuotiolla Jalois muisteli taas menneitä. Tällä kertaa aikojaan Loibin oppipoikana. Silloin mestari oli väkisin puristanut hänestä kaiken mahdollisen magian harjoitus harjoituksen perään. Aina sitä oli tullut vähän enemmän kuin viimeksi. Niin Jalois oli kehittynyt tasolle, joka salli hänen kehityksensä maagiksi.

                            Päivä kului loppuun ja Jaloisin olisi oltava jo huomenna tornilla. Hän joutuisi käyttämään magiaa. ajatus pyöri maagin päässä. Hän tiesi voivansa tarvittaessa lentää paikalle, mutta tiesi toisenkin mahdollisuuden. Hän voisi aina avata oven huoneeseensa ja astua siitä, se vain vaatisi paljon keskittymistä. Nämä ajatukset mielessään hän meni nukkumaan.

Luku 3

 

      Pakko päästä ulos. Tässä on seinä. kyllä, tässä on seinä! Pakko päästä ulos. Täällä en voi jatkaa. Pakko päästä.

     

      Yö oli levoton. Jalois oli herännyt keskellä yötä, eikä pystynyt enää nukahtamaan. Kaikki lohikäärmeet olivat heränneet, eivätkä ne antaneet hänelle hetkenkään rauhaa. Häkkejä oli pidettävä yllä. Kuu oli jo korkealla, mutta yöstä tulisi pitkä. Maaginen tuli paloi kirkkaana, rauhallisena. Yksikään eläin ei tulisi lähelle nuotiota.

      Jalois alkoi harjoitella pienempiä loitsujaan. Tunnit kuluivat rauhassa maagin opetellessa yksinkertaisia, mutta tehokkaita loitsujaan. Puut maagin ympärillä olivat jo käpristyneet palaneina, joten hän sai harjoitella rauhassa. Räjähdys halkoi ilmaa loitsun epäonnistuessa ja Jalois alkoi kyllästyä. Täällä hän ei saanut minkäänlaista palautetta loitsujensa tehokkuudesta. Tornissa piti harjoitella.

     

      Olin saanut hyvän saaliin, Kolme reilun kokoista sutta. Näitä syötäisiin vielä huomennakin. nämäkin hän oli saanut ennätysajassa. kun kerran metsästi ja kävi tuuri, ei kannattanut jättää kesken. Päivällinenkin oli mennyt ohi suun, mutta ei sitä yhdestä ateriasta vahingoittunut. Nyt olin jo matkalla kotiin. Kaikki ei kuitenkaan ollut kunnossa.

      Ensimmäisenä huomasin hajun. Yleensä metsä tuoksui hyvältä, suorastaan täydelliseltä kaikkine vivahteineen. Nyt yksi vivahde oli pois paikaltaan. ilma ei tuoksunut raikkaalle. kiihdytin askeliani. Saavuin mäen päälle. karu totuus iski kuuman puuskan muodossa. Metsä kylän ympäriltä oli jo aikoja sitten hakattu pois, ja pellot olivat olleet vuosien tulosta. Nyt Pellot paloivat kirkkaina. Niiden takana kylän muurit roihusivat valtoimenaan. Suurimmat rakennukset, ne jotka olivat näkyneet muurin yli, olivat romahtaneet. paniikissa lähdin juoksemaan kohti kylää. Tulipellot hiersivät jalkojani. En edes yrittänyt lentää. Kuin tyhjästä kiviä ilmestyi lentelemään kylän ympärille. Mikään ei tuntunut olevan oikein.

      Saavutin muurin. Se oli puusta tehty, ja paloi kirkkaana. Vauhtiani en hidastanut. Yli oli päästävä. Avasin siipeni ja ponkaisin ilman. Liekit tavoittelivat minua. ne eivät tuntuneet haluavan päästää minua sisään. Väkisin nousin liekkien yli. Olkapääni paloi pahasti, enkä pystynyt kivun raastamana jatkamaan. Olin päässyt jo pitkälle yli muuriin. Aloin pudota. Käännyin ja etsin pelastusta. Silmiini osuivat vanhan kivitalon rauniot. Yksi seinä oli tarpeeksi lähellä. Voisin tarttua siihen. Sain käteni muurille. Välittömästi tartuin muurinpalaan ja rukoilin, että savi ei olisi hapertunut. Se piti, mutta iskin siipeni seinään. Toinen kivun aalto kulki lävitseni. Siivistäni katosi tunto. Kiviä iskeytyi ympärilleni. Tuli alkoi laantua. En nähnyt muuta kuin tulisen muurin. liekit alkoivat laantua. Alkoi sataa lunta. Kaikki ei ollut kunnossa. Isku tärisytti seinää. Valtava kivi oli iskeytynyt siihen toiselta puolelta. hitaasti, mutta vääjäämättä seinä kaatui maahan. Jäin sen alle. Maailma pimeni.

      Olin herännyt kahden päivän päästä. Koko maa oli peittynyt tuhkaan. harhailin puolen päivää sekaisin metsässä, kunnes tapasin pari kauppiasta. He kertoivat, mitä oli tapahtunut. He olivat nähneet kaiken lopun. Nyt olen vain hetken päässä ihmisestä, joka teki tämän. Enää hetki.

      Räjähdys vavisutti ilmaa. jatkan matkaani ääneti puissa. Olin eilen löytänyt maagin jäljet. Nyt hänen nuotionsa näytti tietä. Kohta olisin siellä. Vihdoin saisin kostoni. Kenelläkään ei ole oikeutta tehdä mitään sellaista, Ei kenelläkään. Kohta olisin siellä, kohta saisin oikeutta...

 

      Jalois makasi tympääntyneenä maassa. Hän ei vieläkään saanut unta. Oli täysikuu ja pilvetön taivas, joten ei ollut edes erityisen pimeää. Maagi yritti päästä uneen keskittämällä ajatuksensa torniin ja harjoitusmahdollisuuksiin siellä. Nopeasti hän kävi jo läpi uusia loitsujaan ja yritti löytää syyn siihen, miksi juuri hänelle annettiin maagin arvo. Toki hän oli aina ollut yksi parhaista niin noviisina kuin velhonakin, mutta hänen heikkoutensa ei ollut huomaamatonta sorttia. Jalois päästi vasemman kätensä hiipumaan pois ja tarkasteli tynkää jo toistamiseen tällä matkalla. Hän palasi mielessään takaisin kylään, jossa hän oli vihdoin saanut palan kostostaan...

      kylä oli maagin edessä. Jalois seisoi aivan metsän reunassa. aurinko oli jo yli puolen päivän. Hitaasti Jalois aloitti keskittymisensä. Ilmaan noustessaan ilma maagin ympärillä alkoi väreillä. Hänen keskittymistasonsa noustessa maailma tuntui hidastuvan. Jalois ei vielä ollut saanut harjoitella taivasverkkoaan, sillä se vaati paljon tilaa ja tietyn kohteen. Kylässä lohikäärmeet suorittivat askareitaan. Jalois katseli niitä ja valmisteli loitsuaan.

      Lopulta verkko oli valmis asetettavaksi. Se levittäytyi rauhassa koko kylän ylle. näkymättömänä se rätisi, niin kuin mikä tahansa vaikea loitsu ensimmäistä kertaa valmistettuna. verkon ylläpito vaati Jaloisilta paljon, mutta onneksi loppu olisi helppoa. Varmana Jalois sytytti kylän koko muurin tuleen. Se roihusi valtoimenaan ja rauhassa maagi levitti sen kiveenkin tarttuvaa tulta kohti kylän keskustaa. joka hetkestä nauttien Jalois alkoi kaataa rakennuksia teille ja muita taloja päin. Väkisin hän pysyi ylhäällä, hän teki liian paljon asioita yhtä aikaa. Kuitenkin maagi halusi nähdä kaiken. rasituksesta vasemman käden kuvajainen hälveni, sitä Jalois ei kuitenkaan huomannut. Hän repi isoja kivenlohkareita irti läheisestä vuoresta ja paiskoi niitä ympäri kylää.

       Nopeasti kylä oli muutamaa taloa lukuun ottamatta palasia. Lohikäärmeet kerääntyivät kylän keskelle. Olisi lopun aika. Hitaasti jokainen lähti ylös. Jalois antoi kivien hiipua otteestaan, ja katseli. rauhassa, kuinka yli sata lohikäärmettä nousi tuomioonsa. Viimeiset voimansa Jalois käytti seitsemän vahvan lohikäärmeen sinetöimiseen ja loppujen lohikäärmeiden tuhkien levittämisen mustaksi sateeksi koko kylän alueelle.

      keskelle kylää juoksi yksi, pieni lohikäärme. Jalois oli juuri räjäyttämässä sen paloiksi, kun hän huomasi, ettei sillä ollut siipiä. koskaan hän ei ollut kuullut siivettömästä lohikäärmeestä. Kuitenkin oliolla oli suomut ja se oli paljon suurempi kuin kukaan ihminen.

      Jalois oli käynyt noutamassa tuon lohikäärmeen talteen, ja nyt juuri se taisteli koviten vastaan. Kuitenkin se voisi olla tärkeä palanen lohikäärmeiden kehitystä. Jalois toivoi saavansa tällä vielä lisää etuja. Ja jos siivetön lohikäärme ei olisi mitenkään erityinen asia, hän voisi aina pitää sen henkilökohtaisena lemmikkinään.

Luku 4

 

      Nyt, jotain tapahtuu. tunnen sen. Tästä pääsee ulos. Joku pitää kiinni. Pakko jaksaa. Mitä tämä on? Tästä ei saa kiinni, mutta se on siinä. Se ei ole tavallista ainetta. Mitä se on...

 

      Puiden latvat vilisivät ympärillä. Maailma oli kaventunut viivaan ja pisteeseen, Velhon lepopaikka ja matka sinne. Puiden latvoissa hyppivä lohikäärme ei ehtinyt enää ajatella itseään. harvat oksat piiskasivat kärventyneitä siipiä. Vasen siipi oli murskautunut kahden kiven väliin, mutta oikea oli parantunut jo aika hyvin. Jos sitä olisi lepuutettu onnettomuudesta lähtien, se olisi jo ehjä. Nyt sen parantuminen kestäisi vielä viikkoja. Nuotiopaikka läheni jo. Ei enää kauaa.

 

      Jalois makasi maassa. Hän ei vieläkään saanut unta, eikä häntä enää huvittanut muistella. Yö oli aivan liian rauhallinen. Pöllöt huhuilivat metsässä. Maagi lepäsi rauhassa nurmella. Jotain olisi todellakin tehtävä, sitten hän keksi. Hitaasti Maagi nousi seisomaan ja siitä ilmaan leijumaan metrin korkeuteen. Keskittyminen alkoi ja hitaasti Jalois tunki ulos pyrkivät lohikäärmeet syvälle taskuihinsa ja sulki ne mielestään. Maagi alkoi avata täyden kokoista ovea torniin. Hän teki tätä ensimmäistä kertaa, ja se vaati saman tason keskittymisen kuin Neuvostolle puhuminen. Keskittyessään Jalois ajattelikin Suurten Salin rauhoittavaa ikitammista lattiaa.

      Keskittyminen vei useita minuutteja, ja lopulta Jalois sai luotua sopivan vireystilan. Hitaasti maagi siirsi oven paikan nuotion ylle, hänen oli nähtävä mitä tehdä. Oviaukko alkoi laajeta tuskastuttavan hitaasti. Se avautui suoraan Jaloisin huoneeseen, mutta kuva oli suttuinen vielä keskeneräisen yhteyden takia. Ovi laajeni täyteen mittaansa. Ei ollut tarvetta vakiinnuttaa sitä, mutta Jalois tajusi harjoittelun vain auttavan. Oven reunat alkoivat vaihtua punaisista mustiksi. Jalois lopetti. Oven toisella puolella yksi Neuvoston jäsenistä luki yhtä hänen kirjaansa. kaikki kaapit olivat auki ja iso kasa papereita makasi marmorilla. Portti heilahti, eikä Jalois enää pystynyt keskittymään siihen.

-    Käärme! - Huuto kaikui metsässä. Se hiljentyi. Lohikäärme syöksyi kynnet ojossa suoraan maagin selkään. Veren haju täytti ilman ja punaiset kipinät räiskyivät hallitsemattomana olevasta portista. Jalois iskeytyi maahan kipua tuntematta. Ajatuksen voimalla lähetetty keltainen salama iski lohikäärmettä rintaan. Lisko paiskautui voimalla metsän puita vasten. Nopeasti maagi oli pystyssä ja katseli, kuinka taivas värjäytyi punaiseksi portin hajoavista osista, jotka monet iskeytyivät järkyttävän kuumina Jaloisin kehoon. Kynsien Reiät hänessä paloivat nopeasti kiinni.

      Portti oli lähes menetetty. Jalois kiirehti portin eteen, muttei pystynyt hyppäämään siitä sisään. Tornista jatkuva punaisen valon virta pidätteli häntä ulkona. Metsästä kuului räsähdys ja murto-osa sekunnin kuluttua lohikäärme paiskautui Jaloisin selkään. Molemmat lensivät murtuvaan porttiin.

 

      Nyt, tästä pääsee ulos. Vihdoin ulos. Kauanko olen täällä ollut? Ei sillä kai ole väliä. Sauma on tässä. Jokin aukeaa. Jokin ei pidä tätä enää kiinni. Kyllä nyt tästä pääsee. hei, Kalh, mitä sinä täällä teet. Ei kannata mennä sinne. Siellä ei ole hyvä. Tule metsään, ei kun huoneeseen. Mikä huone tämä on? Ei, älä mene pimeyteen. Tule tänne. Ei...

 

      Jalois paiskautui Neuvoston jäsentä päin ja portti räjähti hänen takanaan hallitsemattomaksi punaisten säteiden sarjaksi. Huone pimentyi välittömästi ja molemmat maagit paiskautuivat marmorin läpi käytävään. Seinä sulkeutui sekunnissa heidän takanaan, eikä Lohikäärme ollut paikalla. Se oli varmasti jäänyt metsään. Neuvoston jäsen vaipui elottomana kylmälle lattialle ja Jalois pyörtyi rauhoittuneena. Hän oli taas kotonaan. Lohikäärmeet siirtyivät automaattisesti tornin moninaisiin häkkeihin.

 

 

 

Luku 5

 

      Kel makasi puiden keskellä. Hän oli kimmonnut portista suoraan maagin työpöytää päin ja iskeytynyt siihen. Säleitä oli vieläkin ilmassa, kun kaksi maagia katosivat seinän läpi ja valo huoneessa pimentyi. Lohikäärme oli nopeasti ylhäällä, mutta hämärä sattui hänen silmiinsä täydellisen pimeyden jälkeen. Kelistä oli menettänyt suun. Hän aisti valtavan massan kaikkialla ympärillään, eikä pystynyt hetkeen toimimaan.

      Seinä tuli kaatuvaa liskoa vastaan. valtava massa ei hellittänyt otettaan Kelistä, ei hän tajunnut mitä se oli. Se ei havainnut häntä ollenkaan, vaan ennemmin oli pysyvästi paikallaan. Varovasti Kel asetti kätensä Seinää vasten pysyäkseen paikallaan. Äkisti massasta irtosi selvä palanen, joka tuli Kelin luokse.

-     Miten voin auttaa. - Tämä oli selvä viesti, se ei ollut kirjoitettu, eikä sitä puhuttukaan. Vain pieni vihertävä massa ja Kel tunsi asian päässään.

-    Mikä sinä olet ja miksi olet vihreä? - Kysymys tuli kuin itsestään Kelistä ja lähti yhtä helposti kohti massaa. Keskeltä Kelin otsaa lähti pikkuruinen sini-punainen pilvi, joka sulautui ympäröivään massaan. Vastaus kysymyksiin tuli välittömästi.

-     Olen Taika, eikä sinun kuuluisi nähdä minua. Vihreys on vain sattumanvaraisesti valittu väri. - Kel irrotti kätensä seinästä ja nousi seisomaan kunnolla.

-    Miten voin puhua sinulle ja missä olen? - Kel alkoi hahmottaa muutakin huonetta ja rauhoittui hetkeksi. " Taika" vaikutti mukavalta.

-     Olet tornissa, taikuuden parhaassa luomuksessa. Valitettavasti en tiedä miksi voit puhua minulle. Vain minut luoneilla arkkimaageilla pitäisi olla mahti nähdä minut. tavalliset velhot kommunikoivat kanssani yleensä vain Seinän kautta. Olet erikoinen. - Kel rauhoittui. Huone näkyi jo selvästi, ja vaikka Taika oli yhä kaikkialla, se näkyi enää vihertävänä huntuna ilmassa. Huone oli aivan palasina, eikä Kel nähnyt syytä tutkia sitä enempää. Oli vain yksi ongelma, ovea ei ollut missään.

-     Sinun tarvitsee vain pyytää, Vaikka Seinä onkin itsenäinen asia, se tottelee minua kyselemättä. velhot antavatkin Seinälle liikaa kunniaa, minä ne kaikki asiat teen loppujen lopuksi. -

-    Harmi etteivät he arvosta sinua, Voisitko luoda oven. -

-     Avata on oikea termi ja kyllä. -

-    Kiitos. -

-     Ole hyvä, kukaan ei kiitä enää nykyään. Ennen olivat asiat toisin. Silloin minua arvostettiin.

      Kel astui käytävälle. Hänen silmänsä olivat jo tottuneet valoon ja nopeasti hän huomasi kaksi velhoa makaamassa marmorilla. Kel ei välittänyt heistä, vaan lähti juoksemaan käytävää pitkin etsien uloskäyntiä. hetken hortoilun jälkeen Taika alkoi taas puhua hänelle.

-     Jos etsit uloskäyntiä, se on turhaa, olet tällä hetkellä kerroksessa 21553. -

-    Voisitko neuvoa tien alas? -

-     Ensin on mentävä kuilulle. seuraa minua. -

-    Kiitos. - Tumanvihreä valojuova ilmestyi käytävälle ja kääntyi seuraavasta oikealle. Kel lähti seuraamaan sitä, ja hetkessä hän saapui syvälle kuilulle. Se jatkui sekä ylös että alas ikuisuuksia.

-    Minne nyt. -

-     Hyppää kyytiin. -

-    Kyytiin mihin. -

-     Eikö sinulle ole opetettu vieläkään tason luontia? miten edes pääsit näin ylös. -

-    En tiedä. Kuka minulle sellaista olisi opettanut. -

-     No voin minä sinua kuljettaa, olet ihan mukavakin. Olet siis varma, että haluat alas. -

-    haluan. -

-     Astu sitten kyytiin vain. - Kel astahti läpinäkyvälle alustalle ja matka alas alkoi. Hetken Kel oli valmis hyppäämään pois kyydistä kovan vauhdin takia, mutta nopeasti hän rauhoittui ja tajusi, että alas mentiin. Kerrokset vilahtelivat ohi vauhdilla, mutta Kelin kehittyneet silmät erottivat monia ihmishahmoja kerrosten lomasta.

-     He eivät pidä siitä, että olet täällä. -

-    Eipä ihme. En varsinaisesti kuulu tänne. -

-     Monet heistä pyytävät minua pysäyttämään, mutta olet ollut paljon niitä mukavampi. -

-    Kiitos. - Matka jatkui vielä pitkälle, ennen kuin kerrokset alkoivat kasvaa. Sekunnin Kel ihmetteli syytä erittäin korkeille kerroksille, kunnes näki kahlitun lohikäärmeen yhdessä niistä. Välittömästi taso pysähtyi kelin äänettömään huutoon. Nuori lohikäärme hyppäsi pois kuilusta ja katseli kuinka sadat vanhemmat liskot lepäsivät päivän aherruksen jälkeen. Tällaiset kerrokset jatkuivat pitkälle sekä ylös että alas.

     Äkisti alhaalta kuului kirkaisu. Kel tunnisti sen välittömästi ja hyppäsi kuiluun. Taika ei hänen pyynnöstään luonut tasoa, vaan Kel sai pudota vapaasti. Kymmenennen kerroksen kohdalla nuori lohikäärme tarttui kuilun seinämään ja heilautti itsensä. Seuraavaan kerrokseen. Sieltä nurkasta hän löysi tuttuja. Seitsemän vahvinta lohikäärmettä entisestä Beranexin kylästä makasivat kylmällä lattialla kahleissa. Kel vajosi lattialle heidän viereensä.

Luku 6

 

      Jalois heräsi. Neuvoston jäsen oli yhä paikallaan, mutta elossa. Hitaasti maagi nousi seisomaan ja tarkisti, että kaikki toimi hyvin. Hän avasi oven huoneeseensa ja kohtasi täydellisen sekasotkun. Paperit olivat levällään lattialla ja työpöytä palasina. Puunpaloja oli lennellyt ympäri huonetta. Yhdellä kosketuksella seinään Jalois sai taikuuden siivoamaan sotkun. Uusi työpöytä pitäisi käydä erikseen valitsemassa, mutta ainakin kaikki paperit olisivat siistissä järjestyksessä. Portin jäännökset rätisivät vieläkin ilmassa, joten maagi ei ollut nukkunut kauaakaan.

      Jalois palasi käytävään ja nosti Neuvoston jäsenen ilmaan. Hän veti jäsenen huoneeseensa ja nosti seinää vasten. Pieni, tökkäisy taialla herätti Neuvoston jäsenen. seinä tunnisti hänet Keshariksi. Hän on velho.

-    Mitä etsit huoneestani? - Jalois päätti jättää hyvät käytöstavat sikseen ja hoitaa tämän asian nopeasti ohi. Keshar heräili hetken ja sitten vastasi rauhallisesti.

-    Neuvosto halusi minun selvittävän sovitko maagiksi. -

-    Mikä sai heidät toisiin ajatuksiin? -

-    Et saapunut aiemmin. Lentäen olisit ollut täällä päivässä. -

-    Jos kiinnostaa, niin päätin viettää vähän ylimääräistä aikaa luonnossa. Ja sen lisäksi minulla on erityinen lahja Neuvostolle, uudenlainen lohikäärmeen kehityssuunta. Vie nämä terveiset Neuvostolle. -

-    Viedään. Päästä minut nyt alas, olen pahoillani että tunkeuduin huoneeseesi. -

-    Senkun menet. Tulen esittelemään löytöni Neuvostolle heti kun ehdin. - Jalois päästi Kesharin irti. Jäsen avasi nopeasti oven omaan huoneeseensa ja lähti pois. Jalois jäi miettimään asioita.

      Maagi Lähti kohti Suurten Salia. Nopeasti taso oli luotu ja hän oli matkalla. Jalois tiesi, ettei Keshar ollut vain hänen pätevyytensä selvittämisen takia huoneessa. Ja miksi Neuvoston jäsen yrittäisi estää hänen pääsyään torniin. iso kasa vastaamattomia kysymyksiä leijui Jaloisin päällä. Ei kuitenkaan niin paljon huonoa ettei jotain hyvääkin. Seitsemän hyväkuntoista lohikäärmettä olivat tallessa ja menossa kohti tyhjiä kohta. Sen lisäksi hänellä oli siivetön lohikäärme mukanaan. Se oli jopa lopettanut vastaan taistelemisen. Jos kaikki menisi hyvin hän saisi reilusti lisää valtaa Neuvoston silmissä. Kyllä, nyt oli hänen mahdollisuutensa loistaa.

Luku 7

 

      Kel heräsi rauhallisesta unestaan. käpälän kosketukseen. Hetkeen hän ei muistanut, missä oli, mutta nopeasti se tuli. Taika leijui yhä joka paikassa, mutta Kel oli jo tottunut siihen. Hän Kohotti katseensa ja näki yläpuolellaan yhden voimakkaimmista lohikäärmeistä entisessä kylässään. Tämän lohikäärmeen ympärillä hän oli lapsena leikkinyt pitkiä päiviä ja hän oli opettanut kaksi vanhinta veljeä kalastamaan ja painimaan. Nyt lohikäärme oli kahlittu valtavilla metallirenkailla seiniin. Ruostuneet renkaat näyttivät valmiilta katkeamaan pienimmästäkin nykäisystä. Kuitenkaan Aikuinen lohikäärme ei ollut saanut niitä rikki.

-    Mitä sinä täällä teet? Oletko nähnyt Kalhia missään? -

-     Hän ei voi puhua, hänelle on luotu puhesuojus. -

-    Miksi? -

-     Se pitää lohikäärmeet hiljaisina. Muuten he huutaisivat taukoamatta. -

-    Voitko poistaa sen? Kiltti? -

-     Valitettavasti en voi toimia itse. minä vain pyöritän jo luotuja asioita, en luo niitä tai ota niitä pois käytöstä. Minä vain annan taikuutta käyttöön tarvittavissa määrin. - Kel alkoi kyllästyä kaikkeen mitä tornissa tapahtui. Marmori kiilsi pimeänä hänen harkitessa mahdollisuuksiaan. Hän halusi ulos mahdollisimman nopeasti, mutta ei vain voinut jättää näitä lohikäärmeitä tänne.

-    Mitä voin tehdä näiden lohikäärmeiden hyväksi? -

-     Et paljon mitään. Suuria mahdollisuuksia onnistumiselle ei ole. -

-    Kerro vain mitä voin tehdä. -

-     Voisit aina yrittää tunkeutua Suurten Saliin ja horjuttaa sen ikitammista lattiaa. Se voisi aiheuttaa hetkellisen katkoksen. Sitten rautarenkaiden maaginen kestävyys hupenisi ja lohikäärmeet voisivat päästä pakoon. -

-    Kiitos, mutta etkö sinä voisi sitten kieltäytyä antamasta taikuutta niiden luontiin. -

-     Olen vain erittäin pieni osa suurta kokonaisuutta, jonka keskipiste on ikitammi lattia. "Minä" vain välitän taikuutta siinä missä muut osat päättävät minne ja milloin. -

-    Olet siis sidottu tammilattiaan. -

-     Kyllä. maailman kaikki taikuus kerättiin kauan sitten yhteen tänne torniin. Siitä eteenpäin se on toiminut täältä käsin, eikä kukaan ulkopuolella ole sitä voinut käyttää. -

-    Sinäkin kulut joskus pois. -

-     En kulu, taikuus itsessään tulee Muualta, ja se pitää minut tällaisena. -

-    Selvä. Mistä pääsen sinne " Suurten Saliin"?

-     Hyppää kyytiin. - Kel nousi seisomaan. Aikuinen lohikäärme oli seurannut keskustelua kummastuneena, sillä hän ei kuullut Taikaa. Kel sanoi näkemiin hänelle ja muistutti olemaan valmiina. Pian kaikki pääsisivät pois. Kel hypähti askeleen kuilun luokse ja epäröimättä astui Tasolle, joka lähti viemään tornin ainoa vapaata lohikäärmettä ylöspäin kohti Suurten Salia.

Luku 8

 

                            Jalois nousi Tasolla tornin ylimpään kerrokseen asti. hän oli täynnä jännitystä, sillä nyt oli paljon pelissä. Hän oli tarkistanut Seinältä siivettömien lohikäärmeiden historian. Siivettömistä lohikäärmeistä ei ollut mitään tietoa, sillä kaikki luodut lohikäärmeet olivat siivellisiä, eikä yhtään siivetöntä ollut koskaan syntynytkään, vaikka muita epämuodostumia oli ollut runsaasti. Nykyään lohikäärmeet saatiin synnytettyä virheittä, ainakin tornissa.

                            Taso saapui kerrokseen ja maagi lähti kävelemään kohti ovea. Ilma tuntui väreilevän odotuksesta. saavuttuaan ovelle Jalois painoi kätensä sitä vasten. Tämä ilmoitti Neuvostolle hänen saapumisestaan. Hetken odotuksen jälkeen ovi alkoi hohtaa vaaleanvihreää väriä. Jalois lausui sanan sen avaamiseksi ja astui sisään. Ikitammi suorastaan hohkasi taikaa maagin astuessa sille, eikä salissa kuulunut ääntäkään. Hän käveli rauhallisesti salin keskipisteeseen, ja seisahtui siihen. Nyt hän aloitti keskittymisen, jotta saisi puheeseensa saman varmuuden, kuin vaikeimpia taikoja tehdessä, tai juuri Neuvostolle puhuessa.

                            Jalois käytti monia minuutteja keskittymiseen ja mietti samalla, mitä sanoisi. Neuvosto ei hoputtanut häntä. Kenelläkään ei ollut kiire mihinkään. Lopulta maagi oli valmis.

-    Olen tullut tänään eteenne näyttämään ne seitsemän lohikäärmettä, jotka hain Neuvoston käskystä mantereen itä-osista, Tregaean maakunnasta, Moniriaksen kyläkunnasta ja Beranexin kylästä. -

-     Esittele lohikäärmeesi. -

-    Ensimmäinen on lihaksikas, 129 vuotta vanha uros, jonka panssari kiiltää kullankeltaisena, ja joka on yllättänyt minut ärhäkkyy...

 

                            Kel nousi Tasolla jatkuvasti ylöspäin. Hän ei malttanut odottaa, että saisi vapautettua kaikki lohikäärmeet tornista. Mikään ei voisi pysäyttää häntä. Kel oli harvoin ollut näin päättäväinen. Hän tiesi matkanneensa pitkän matkan. Hän ei ollut nähnyt moni tuhat kerroksisia torneja kotinsa lähellä.

-     Tajuat kai, että ei ole varmaa, mitä tapahtuu, jos isket raon ikitammeen. -

-    Mutta taikuus voi hyvin horjua hetken. -

-     Se on yksi teoria, ja minun laskelmieni mukaan mahdollisin. -

-    Mitä muuta voi tapahtua? -

-     Lattia voi aina hajota palasiksi ja siihen sidotut taikuuden osat karata takaisin maailmaan. -

-    Sinäkin siis pääsisit irti. -

-     Kyllä. Olisi todella kiva päästä mukaasi, vaikka et luultavasti selviäkään tästä elossa. -

-    Eikö koko torni romahtaisi, jos taikuus hajoaisi maailmaan. -

-     Kyllä, mutta siinä menisi jonkin aikaa. -

-    Toivotaan sitten, että pääset irti. Minä ainakin aion yrittää irrottaa sinut. -

-     Vielä yhden, mutta epätodennäköisen teorian mukaan sinä saatat muuttua, vaikka sitä ei käy kuin Neuvoston käskystä. -

-    Eli ei mitään erityistä. -

-     tapahtui mitä tahansa, vedä minut mukaasi. Niin minulla on ainakin mahdollisuus päästä mukaasi. Nyt olemme muuten ehtineet Suurten Salin kerrokseen. -

-    Selvä ja kiitos avusta. - Kel astui marmorille, ja lähti kävelemään kohti salia. Hän tarkasti vielä kerran kyntensä, ja varmistui siitä, että kyllä niillä yhden tammilattian rikkoisi. Taika oli kertonut hänelle, että lattiaa ei ollut vahvistettu taialla, vaan se oli koskematon. Tämä takasi sen täydellisyyden taikuuden sitojana. Se ei ollut horjutettavissa millään taian keinoin, eikä torniin päästettykään ketään, kenellä olisi mitään syytä pyrkiä rikkomaan ikitammi. Ei ennen tätä.

 

-     Tuomasi lohikäärmeet täyttävät tyhjät kohdat hyvin. Teit työn hyvin. -

-    Kiitos, mutta kuten olet varmaankin saanut tietää, että toin näiden lisäksi yhden, vielä nuoren lohikäärmeen, joka hämmästytti minut erikoisuutensa takia. Toivoisin, että voisin esitellä sen Neuvostolle. -

-     En ole saaneet tietoa tällaisesta, mutta uskomme, että olet voinutkin löytää jotain erikoista.  -

-    Kyllä, saanko esitellä teille, siivetön lohikäärme! - Jalois avasi taskunsa ja vapautti sisällä olevan lohikäärmeen häkkiin, jonka oli pyytänyt paikalle. Jalois katseli lohikäärmettä hetken ja ällistyi välittömästi. Kalh seisoi häkissä, siivet pahasti vaurioituneena, mutta siivekkäänä. Maagi mietti, miten lohikäärme oli vaihtunut, hän ei tiennyt edes, miten se voisi olla mahdollista. -

-    O- olen ä-äärettömän pahoillani tästä, en tiedä mitä on tapahtunut. - Jaloisin keskittyminen horjui pahasti. Hän tiesi tämän olevan uransa päätepiste, tästä matka ei olisi enää kuin alaspäin.

-     On selvää, että tämän lohikäärmeen siivet olivat vielä surkastuneet, kun näit hänet. Olen tyytyväinen, ettet oikeasti löytänyt siivetöntä lohikäärmettä. Tämä välikohtaus on parempi...

 

                            Kel iski Suurten salin ovet sisäänpäin ja syöksyi sisään. Sali oli tavallisissa väreissä, toisin kuin koko muu torni, jonka yllä lepäsi pysyvä vihreä huntu. Lujin askelin lohikäärme lähti juoksemaan kohti salin keskustaa. Ikitammi rätisi hänen kynsiensä ala. Kel syöksyi eteenpäin ja aikoi jo iskeä kyntensä lattiaan, kun näki Kalhin.

-    Kalh! - Raivo täytti nuoren lohikäärmeen. Askeleet kiihtyivät kohti salin keskipisteestä nousevaa pilaria. Kalh heräsi eloon häkissään ja alkoi takoa lukkoa. Jalois katseli ylhäältä nopeasti lähestyvää lohikäärmettä. Nyt hän tajusi niiden vaihtuneen portin yhteydessä. Maagin täytti viha tuota olentoa kohtaan, joka oli paennut hänen taskustaan. hetki tuntui maagista ikuisuudelta, kun hän kävi läpi portin tapahtumia, vasta Neuvoston pakokauhun täyteinen huuto herätti hänet.

-     Ei. Pysäytä siivetön lohikäärme. Estä sitä nousemasta. Taika auki! - Maagius tulvi huoneeseen ja Jalois tunsi sen täyttävän hänet. Maagi alkoi koota voimiaan ja muisteli hyviä loitsuja.

                            Kel saavutti puolivälin matkallaan pilarille. Suuret harppaukset kantoivat häntä askel askeleelta pidemmälle. Äkisti Voima täytti huoneen, ja se peitti vihreänä verhona koko huoneen. Maagi pilarin päällä huusi yhden sanan ja välittömästi voimakas aalto iski Keli taaksepäin. Parin metrin perääntymisen jälkeen hän upotti kyntensä ikitammeen ja lähti etenemään askel kerrallaan. Taika ilmestyi lohikäärmeen vierelle, se sykki vihreää valoa hetken ja Kelin taakka keventyi. Lohikäärme alkoi taas juosta ja pian hän oli pilarin juurella valmistautumassa nousuun.

-     Nyt, iske pilaria. riko se, niin horjutat taikuutta. -

-    Ei, on pelastettava Kalh ensin. - Kel tarttui päättäväisesti pilariin ja lähti kiipeämään ylöspäin. Aalto hiipui pois ja Kel keräsi vauhtia nousuunsa. Taika seurasi sinnikk